sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Koruteline

Olen kaivannut koruille kivaa kaappia, ja sellaisen sain.. kun tein.

Enempi tuon pohtimiseen on mennyt aikaa kuin varsinaiseen tekemiseen. Onni on kun löytää vanhan ikkunanpuitteen jonka lasi on hajonnut, kahvan ja muistaa kaivaa jostain esille vanhat vaatekoukut jotka on riisunut jostain kaatopaikalle menevästä vaatepuusta.

Kiva se on, ja tykkään kovasti. Jää vaan heti pieneksi, mistäs löytyisi inspiraatio seuraavaan.

Sinkitys ruuvit näköjään paistaa, ainakin salamalla otetussa kuvassa. Tietääkö kukaan hapettuisivatko ne nopeammin vaikka kloriittikäsittelyllä?




Nyt jatkamaan harjoituksia, kivaa joulukuun jatkoa jokaiselle. 

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Koiramamma mallina.

Viikonloppuna hipeltelin sukkalankojen sijasta kerää oranssinkeltaista mohairia joka tarttui Tampereen käsityömessuilta mukaan. Hetken ravelryä kaivettuani löytyi näpsäkkä tuubihuivimalli jota piti päästä tekemään.

Huivista tuli aikalailla vajaa puolikas ohjeenmukaisesta, tavalliseen tapaani ajattelin että luempa ohjeen siinä tehdessäni.. ja kävi niin että sitten puolessavälissä tajusin lukea sen ihan ajatuksella vain tajutakseni tehneeni puolikkaan pituudesta ja lankaakaan ei paljoa pidempään huiviin riittänyt. Toisaalta, en välitä turhan muhkeista huiveista, kunhan lämmittää kaulan ja pysyy päällä, se riittää.

Malliksi sain lainakoira Sohvin, kuvaaminen meinasi vaan olla hankalaa kun tuo kultainen mamma mieluummin istuisi sylissä kuin kovalla lattialla ilmeilemässä.



Oranssia (ravelry-linkki)
Stocholm Scarf
Novita Rose Mohair 50 g